Autorenbild.

Leena Parkkinen

Autor von Nach dir, Max. Roman

7+ Werke 89 Mitglieder 4 Rezensionen

Über den Autor

Bildnachweis: Leena Parkkinen. Photo by Viljami Schleutker.

Werke von Leena Parkkinen

Zugehörige Werke

Getagged

Wissenswertes

Geburtstag
1979-10-05
Geschlecht
female
Nationalität
Finnland
Land (für Karte)
Finnland
Geburtsort
Turku, Finnland
Wohnorte
Turku, Finnland
Ausbildung
Turun taideakatemia
Beziehungen
Parkkinen, Jukka (father)

Mitglieder

Rezensionen

Jään edelleen odottamaan täysosumaa Leena Parkkiselta. Tässäkin romaanissa oli kaikki onnistumisen ainekset, mutta juonenkuljetus ja kerronnan rytmi eivät vain toimineet.

Kirja kertoo Saarasta, joka muuttaa pienen poikansa ja epämiellyttävän miehensä kanssa Helsinkiin 1950-luvun puolivälissä. Saara tutustuu ja rakastuu naapuriinsa Lisiin, jonka kaapeissa kolisee luuranko jos toinenkin.

Lähdin lukemaan ihmissuhderomaania, jota suurin osa kirjasta edustikin. Kirjan ns. liha löytyy kuitenkin loppupuolta dominoivasta vakoojanarratiivista. Keittokirjafriikkinä pidin lukujen nimeämisestä ruokalajien mukaan; valinta on tehty hyvästä syystä, vaikka siinä kikkailun makua onkin. Parkkisen tekstiä on nautinto lukea. Rakenteeltaan romaani valitettavasti ontuu. Kannen suunnittelusta täytyy antaa pisteitä: se näyttää kaoottiselta mutta kuvaa täydellisesti kirjaa sellaisena kuin sen olisi pitänyt olla.… (mehr)
 
Gekennzeichnet
julienne_preacher | Jul 3, 2016 |
Kahdeksankymppinen Karen haluaa selvittää 65 vuotta vanhan surmatyön. Sen tehdäkseen hän lähtee ajamaan kohti kotisaartaan Fetknoppenia. Matkalla mukaan tarttuu nuori Azar, jolla on omat syynsä paeta maailmanmenoa. Leena Parkkisen toisessa romaanissa yhdistyvät murhamysteeri, naisenergialla ladattu road movie ja melodramaattisuuteen kallellaan oleva ihmissuhderomaani. Pidin kaikista lajityypeistä itsenäisinä osioina, mutta kokonaisuus ei ollut ihan tasapainossa. Parkkinen kirjoittaa hyvin, ja kieli herätti odotukset myös sisällöllisesti runsaasta teoksesta. Runsautta löytyy kyllä sikäli, että sekä kirjan keskus- että sivuhenkilöillä on omat tarinansa ja ne kaikki kerrotaan, mutta monikaan tarina ei tuo kokonaisuuteen uusia sävyjä - eivätpä ne onnistu edes yllättämään paljon lukenutta kirjatoukkaa. Melodramaattinen loppuratkaisu ei ollut 300 edeltävän sivun arvoinen. Pidin tästä kirjasta kuitenkin enemmän kuin Parkkisen esikoisesta ja uskon että joku tuleva teos kirjailijalta vielä kolahtaa ihan kunnolla.… (mehr)
½
 
Gekennzeichnet
julienne_preacher | Jul 27, 2015 |
En voi muuta kuin liittyä samaan piiriin Leena Parkkisen esikoisromaania kehuneiden lukemattomien arvostelijoiden kanssa. Huikea romaani, jota lukiessa ainakin minulle tuli useampaan kertaan jonkinlainen vau-elämys: miten joku osaa kirjoittaa näin? miten jollakulla voi oikeasti olla näin uskomaton mielikuvitus? Toisaalta romaanista näkee, että sitä ei ole vain huitaistu kokoon. Jokainen lause vaikuttaa tarkkaan mietityltä ja taustatietoa on varmasti kerätty paljon.

Romaanin aihe on jo itsessään kiehtova: Max ja Isaac syntyvät Saksassa 1900-luvun alussa siamilaisina kaksosina, kyljestään yhteen liittyneinä. Romaanin kertoja, Isaac, selittää että heillä on "yhteensä kolme keuhkoa, kaksi sydäntä, yksi maksa, kolme munuaista, puolitoista penistä." mutta "Siitä onko meillä kaksi vai yksi sielua, en ole tietoinen." Kaksosten äiti jättää epämuodostuneet pojat näiden tädin ja isoisän kasvatettavaksi vaatimattomiin oloihin Saksan maaseudulle.

Maxin ja Isaacin tapaisilla ei ole yhteiskunnassa juurikaan vaihtoehtoja. He päätyvät hankkimaan elantonsa esittelemällä itseään ja ruumistaan sirkuksessa, tanssiesityksissä ja bordelleissa muiden luonnonoikkujen ja yhteiskunnan hylkiöiden kanssa. Elämänsä varrella he tapaavat mitä kummallisempia ihmisiä, siniseksi tatuoidusta trapetsitaiteilija Monasta banjoa Pariisin bordellissa soittavaan Luciaan. Eräänlaisen punaisen langan Isaacin ja Maxin tarinaan muodostaa Iris, eksentrinen nuori nainen, joka yrittää tulla toimeen sodanjälkeisessä Helsingissä.

Parkkinen kuvaa taitavasti kaksosuutta - sitä, miltä tuntuu jakaa toisen kanssa kaikki - rakastajattarista krapulaan, aviovuoteesta kuolemaan. Max ja Isaac myös kuvastavat sitä, millaista on olla näkyvästi erilainen yhteiskunnassa, joka karsastaa poikkeavuuksia. Sinun jälkeesi, Max on koskettava, kummallinen ja hengästyttävästi eteenpäin soljuva, ajoissa ja paikoissa hyppelevä historiallinen ajankuva ja elämäntarina. Parasta mitä olen lukenut pitkään aikaan!

Alkuperäinen arvostelu
… (mehr)
 
Gekennzeichnet
GoST | 1 weitere Rezension | Feb 14, 2013 |
Moulin Rougen maisemissa ja tunnelmissa liikkuva Sinun jälkeesi, Max on Leena Parkkisen esikoinen ja sellaisena erinomainen pelinavaus. Teos tuntuu harkitulta, viilatulta ja niin seksikkäältä kuin kirja yleensä voi. (Ja voihan se.) Lukijana tunsin kuitenkin jääväni melko, no, ulkopuoliseksi, mikä tietysti sopi aika hyvin kirjan erilaisuuden ja yksinäisyyden teemoihin, mutta myös teki lukukokemuksesta irrallisen.

Kirja pursuaa mielenkiintoisia ja elävänoloisia hahmoja, mutta ei esittele oikeastaan yhtäkään tavallista ihmistä. Maxin ja Isaacin ympärille kerääntyvät ihmiset ovat joko yhteiskunnallisesti ääripäistä, pintaliitäjiä ja prostituoituja, tai muuten vaan omalaatuisia sirkusfriikkejä ja patologisia valehtelijoita. Erityisen huomioni kiinnitti se, että 1920- ja 1930-lukujen Suomessa kohdataan Roberteja, Ericejä, Jakobeja ja Iriksiä, mikä tuntui tarpeettoman vieraannuttavalta maailmassa, joka lähentelee jo sellaisenaan Liisan Ihmemaata. Maxin ja Isaacin siamilaisuus alkaa lopulta vaikuttaa melko arkipäiväiseltä, ja Isaac onkin henkilöhahmona samaistuttavin, rakastettavin.

Kaksosten suhde toisiinsa rakentuu onneksi kauniisti tapahtumien ja tarinoiden huiskeessakin. Parkkinen kuvailee erikoislaatuista riippuvuussuhdetta koskettavasti sekä kartoittaa poikien äidittömän lapsuuden ja kiihkeän nuoruuden taitavasti rytmittäen. Lukija ei kuitenkaan saa tietää edes heidän oikeita nimiään, mikä pätee myös Irikseen, tarinan kolmanteen johtohahmoon. Miksi ei? Koin Maxin ja Isaacin väliset kahdenkeskiset hetket aina miellyttävinä suvantovaiheina, koska niissä kukaan ei johtanut harhaan tai piilottanut todellisia kasvojaan. Max ja Isaac tuntevat toisensa siihen liian hyvin, heidän välillään vallitsee kaikin tavoin lämmin ja kiinteä suhde. Heidän henkilökemiansa on kirjan kantava voima. Siksi tuntui tökeröltä, että jopa he itse puhuttelevat toisiaan nimillä, jotka joku ulkopuolinen on heille läpsäissyt hetken mielijohteesta.

Lopuksi kynin kanan vielä aiheesta härskiys ja onko sitä viljelty kirjallisuudessa jo liikaa. Minusta on. Parkkisen kirjassa harrastetaan paljon seksiä, yleensä enemmän tai vähemmän epämiellyttävissä yhteyksissä, ja luppoajalla ruoditaan raiskauksia, alapäävaivoja ja sitä, kuka nai ja ketä ja ketkä kaikki siitä tietävät. No, ei nyt ihan, mutta kielenkäytöstä tulee kieltämättä aika härski yleiskuva. Välillä seksuaalisuuden läpitunkeva läsnäolo toisaalta toimii keventävänä, koomisena efektinä.

Sinun jälkeesi, Max on vakuuttava taidonnäyte, mutta puhtaana lukukokemuksena etäinen.
… (mehr)
1 abstimmen
Gekennzeichnet
MaidMeri | 1 weitere Rezension | Nov 25, 2009 |

Auszeichnungen

Dir gefällt vielleicht auch

Nahestehende Autoren

Statistikseite

Werke
7
Auch von
3
Mitglieder
89
Beliebtheit
#207,492
Bewertung
½ 3.5
Rezensionen
4
ISBNs
20
Sprachen
4

Diagramme & Grafiken