Pauliina Rauhala

Ei ole helppoa Rauhalan lestadiolaisella, ei monessakaan roolissa. Rauhalan kieli on kaunista, mutta tämä jäi vähän ehkä heikommaksi kuin edellinen. Ei yhtä vaikuttava, mikä ei tietenkään ole sinällään yllättävää kun tälle teokselle on edeltäjänsä benchmarkina. Pienen, sisäänpäinlämpiävän yhteisön vaikutus yksilöön on karu, miten pienestä ihmisiä tuollaisissa yhteisöissä rangaistaan. Koskettavinta minulle oli vaikutus perheen sisällä: miten yleisen kotirauhan säilyttäminen menee tyttären ja äidin välisen suhteen edelle. Ei ole helppoa miellyttää kaikkia. En tiedä oliko tarkoitus että hahmot olisivat eri tavoilla samaistuttavia, mutta Taisto ei ainakaan sitä ollut. Perinteinen suomalainen jääräpäinen vanha mies vittumaisella herätysliikken twistillä.
Eniten pidin Aaronin katkelmista, ja siitä kun kertojahenkilö menee Kemiin leikkimään isänmaallista katupartioijaa. Katkelma jää juonen puolesta minulle vähän irralliseksi, mutta on sisällöltään ja kerronnaltaan aika hauska.
Kyllä tätäkin voin suositella luettavaksi, mutta puoli tähteä vähemmän annoin kuitenkin kuin ensimmäiselle.… (mehr)

Mediahuomiota saanut, kirjastojen varatuimpien kirjojen listalle noussut teos oli minulle pettymys. Rauhala kirjoittaa kaunista kieltä, hänen tyylinsä on seestynyt ja kypsynyt sitten Taivaslaulun, mutta itse tarina jäi ulkokohtaiseksi ja yhdentekeväksi. En pystynyt samastumaan yhteenkään kirjan henkilöistä, en edes nuoreen Aaroniin, vaikka olen itsekin elänyt lapsuuttani 70-luvulla. Hoitokokouksista kirjailija kertoo lopulta hyvin vähän, ja se kuinka tällainen hengellinen ja henkinen väkivalta saattoi evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeessä jatkua niin laajamittaisena, jäi minulle edelleenkin mysteeriksi.… (mehr)

On helppo ymmärtää, miksi Rauhalan teos on herättänyt paljon keskustelua ja miksi sitä jonotetaan kirjastoista. Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta lestadiolaisuudesta, mutta lukuun ottamatta hoitokokousten historiaa käsittelevää "dokumentaarista" jaksoa kirja ei tuonut minulle juurikaan uutta tietoa liikkeestä -- korkeintaan vain vahvisti negatiivisia käsityksiäni ja sitä vastenmielisyyttä, jota tunnen tämäntyyppistä uskonnollisuutta kohtaan. Minua häiritsi se, miten "hyvä" lestadiolaisuus esitettiin kirjassa kuin jonakin turvallisen ja onnellisen perhe-elämän viimeisenä linnakkeena jumalattomassa Suomenmaassa. Ikään kuin missään Liikkeen ulkopuolella ei olisi tai ei arvostettaisi kestäviä ja uskollisia parisuhteita, vastuullista kasvattamista ja terveitä elämäntapoja ja niin kuin kirjoittaja itsekin uskoisi lestadiolaisperheiden lasten mustavalkoiseen maailmankuvaan "jollet ole lesta, olet moraaliton, eronnut ja juoppo". Samoin nainen on joko lapsille omistautuva harmaa kotihiiri taikka itsekäs, pinnallinen, materialistinen ja ulkonäkökeskeinen.

Lukiessa jäin myös pohtimaan sitä, mikä kumma saa ihmiset pysymään tällaisessa liikkeessä, jossa harjoitetaan räikeää henkistä ja hengellistä väkivaltaa ja jossa posketonta humpuukia saarnataan raamatullisina totuuksina. En myöskään ymmärrä, mitä on se "turvallisuus" ja "yhteisön antama tuki", joka tässä yhteydessä muistetaan aina mainita. Jonkinlainen vastaus ensimmäiseen kysymykseen vilahtaa kirjan loppupuolella Viljan muistellessa seurustelunsa ja avioliittonsa alkuaikoja. Vilja ja Aleksi ovat halunneet tehdä asiat toisin kuin vanhempansa ja korjata sen, mikä on jäänyt vaillinaiseksi omassa lapsuudessa: he ovat halunneet perustaa perheen, jossa lapset saavat osakseen vanhempien rakkautta ja huolenpitoa. Miten traagista, että he juuri siinä halussaan ovat ajautuneet samanlaiseen tilanteeseen kuin omat vanhempansa -- vaikka tarkoitus on hyvä, ei Aleksista ja Viljastakaan ole miksikään superihmisiksi, vaan heidän on tunnustettava omien voimavarojensa rajallisuus.

Kirjaa voi kyllä suositella varsinkin niille, jotka pohtivat omaa suhdettaan hengellisiin yhteisöihin. Rauhala on lahjakas kirjoittaja, vaikka esikoiskirjan tyyliä mielestäni rasittaakin ajoittainen tekotaiteellisuus ja kliseisyys. Kielikuvat ovat välillä toimivia, välillä taas ontuvia ja tarpeettoman erikoisia. Esim. en oikein osannut päättää, pidänkö ilmauksesta "katseen kiertoajelu keholla". Luultavasti en.… (mehr)